Pikaluistelun tekniikka

Pikaluistelu on teknisesti vaativa urheilulaji. Täydellisen, nopeimman ja kestävimmän tekniikan omaksuminen vie useita vuosia. Luistelutekniikan ydinongelmana on parhaan luiston löytäminen. Luistimen liukuun vaikuttavan luistimen ja jään lisäksi luistelijan tasapaino, potkujen puristusteho ja puristuksen suunta.

Luistelutekniikka on yksilöllistä. Kuitenkin erilaisista yksilöllisistä piirteistä huolimatta parhaiden luistelijoiden tekniikasta löytyy kaikki vauhtia luovat ominaisuudet samanlaisina.

Luistelun tulee olla kaksivaiheista, jossa puristus ja liukuvaiheet liittyvät sulavasti toisiinsa. Voimakkaan samoin kuin kestävän luistelusuorituksen edellytyksenä on rentous. Puristusvaiheen loputtua jalan on ehdittävä rentoutua. Käsityöskentelyn on oltava rentoa, eikä vartalon asento saa olla keinotekoisesti jännittynyt.

Puristuksen aikaansaamiseksi luisteluasennon on oltava riittävän alhaalla. Isokokoisen luistelijan ei tarvitse pitää niin pientä polvikulmaa kuin pienikokoisen luistelijan päästäkseen vastaavaan tehoon puristuksessa. Tästä johtuu, että samaa vauhtia luisteltaessa pitempi luistelija ei joudu niin kovaan staattiseen työhön kuin pienikokoinen luistelija

Luistelijoita on pitkiä ja lyhyitä, mutta erilaisista yksilöllisistä piirteistä huolimatta parhaiden luistelijoiden tekniikasta löytyy kaikki vauhtia luovat ominaisuudet samanlaisina.

Luistelun tulee olla kaksivaiheista, jossa puristus ja liukuvaihe liittyvät sulavasti toisiinsa. Voimakkaan samoin kuin kestävän luistelusuorituksen edellytyksenä on rentous. Puristusvaiheen loputtua jalan on ehdittävä rentoutua. Käsityöskentelyn on oltava rentoa ja jalkoja rytmittävää. Tasapainoton luistelu tuottaa epätaloudellista käsien käyttöä ja jännitystä. Pitkillä matkoilla pidetään käsiä tai toista kättä selän takana. Jotkut luistelijat käytävät uumalle sidottua nauhaa käden hallitsemiseksi takana.

Vartaloa hallitaan vatsalihaksilla, jotta vältetään turhat painopisteen sivuliikkeet.

Miksi jää on liukasta

Samaan aikaan kun luistelijapolvi toisensa jälkeen on trimmannut tekniikkansa ja nauttinut jäällä liukumisen hurmasta, ovat maailman terävimmät aivot pohtineet jo yli neljän sadan vuoden ajan kysymystä, mikä menee itse luistelun ytimeen, miksi jää on liukasta. Tältä kannalta asiaa tarkastellen, luisteluoppaisiin pitäisi liittää omat lukunsa sellaisista tieteen, filosofian ja fysiikan merkkihenkilöistä kuin Rene Descartes, joka vuonna 1630 kirjoitti muistiin havaintojaan siitä, miten ja miksi jää, toisin kuin vesi, muodostaa klönttejä, tai Michael Faraday, joka pari sataa vuotta myöhemmin kummasteli, miksi lumesta voi tehdä lumipalloja, mutta hiekasta ei hiekkapalloja.