Lisää klapsista

Vuosina 1985-1987 useita suunnitelmia ja konstruktioita uudesta mullistavasta luistimen mallista kokeiltiin Hollannissa käyttäen apuna useita testiluistelijoita. Itseasiassa heidän projektinsa perustui vanhaan ideaan; vuosien 1894 -1937 väliseltä aikajaksolta löytyy ainakin viisi myönnettyä patenttia idealle, jossa terä ja kenkä liikkuvat suhteessa toisiinsa. Klapsi perustuu samanlaiseen vapaasti irti olevaan kantapäähän kuin käytössä olevissa nykyisissä murtomaasuksien kengässä ja siteessä. Suunnittellussa mallissa käytetään hyväksi jousta joka palauttaa terän kantapään alle puristuksen jälkeen. Tämä mahdollistaa nilkan ojennuksen puristuksen lopussa terän kärjen raapaisematta jäätä.

Luistelijat näyttivän pitävän keksintöä hyvänä, mutta olisivat kuitenkin luistelleet tärkeät kisansa vanhoilla luistimilla. Silloin näytti siltä, että on vaikeaa muuttaa ja automatisoida tekniikkaa kun takana on vuosien harjoittelu jossa pyrittiin estämään nilkan loppuojennusta. Tämä olettamus todistettiin myöhemmin vääräksi. Huippuluistelijat olivat kuitenkin vielä skeptisiä ja odottelivat näyttöä huipulta.

Vaikka alunperin keksinnön tehokkuuteen, tehoon ja kestävyyteen suhtauduttiinkin skeptisesti, klaps-luistimia pidetään nykyisin tähän asti mullistavimpana teknisenä kehityksenä luistimissa. Alkuperäinen epäilys luistimen potentiaalista pian hiipui kun sekä miehet että naiset peräjälkeen rikkoivat jo vuosia samoina pysyneitä ennätyksiä. Useat luistelijat olivat kuitenkin närkästyneitä hollantilaisten välinevalmistajien haluttomuuteen toimittaa uusia luistimia ulkomaisille kilpailijoille. Väitteet suosimisesta, valmistajien kyvyttömyydestä täyttää räjähdysmäisesti kasvanut tarve, sekä luistinten suhteellisen hidas hyväksyntä toi luistimet näkyvästi esille vasta 1996-1997 maailman Cupiin. Seuraavana vuonna kuitenkin muutkin valmistajat kuten Maple, Finn, Easton ja Marchese aloittivat oman tuotantonsa heidän klaps-luistin versiostaan. Tämä ei pelkästään tyydyttänyt kasvaneen kysynnän, vaan kilpailu toi myös uusimmat materiaalit ja suunnittelun luistelijoiden saataville.

Kaudella 1996/1997 hollantilaiset huippuluistelijat alkoivat luistella klaps-luistimilla, mutta todellisina pioneereina voidaan pitää yhtätoista junioriluistelijaa joita valmensivat Erik van Kordelaar ja Dick de Bles, sillä he toivat klapsit kansalliselle ja kansainväliselle tasolle.

Kauden 1997-1998 aikana yhä useammat luistelijat vaihtoivat klapseihin. Maailmanennätykset alkoivat särkyä. Klapsit olivat tulleet longtrack luisteluun. Ennätykset rikkoontuivat toinen toisensa jälkeen. Jopa samoissa kilpailuissa kilpailijat toistensa jälkeen rikkoivat omiaan ja juuri rikottuja ennätyksiä yhä uudelleen. Tämän jälkeen syntyi vastustusta joidenkin luistelijoiden, valmentajien ja kansallisten liittojen taholta. Vastustajat protestoivat 1998 Olympialaisissa todeten, että joillain mailla oli uusi teknologia saatavilla kauan ennen muita. Kansainvälinen luisteluliitto (ISU) salli klapsien käytön useita kuukausia ennen '98 olympialaisia. Tämä päätös käytäisiin läpi seuraavassa istunnossa uudelleen.

Median nostattama huomio ja vaihtelevat mielipiteet valmentajien, urheilijoiden ja järjestöjen kesken aiheuttivat sekavia tunteita siitä kuinka klaps-luistin muuttaa lajin luonteen. Aiemmin menestyneetkin luistelijat joutuivat nyt taistelemaan pysyäkseen huipulla, kun samaan aikaan vähemmän tunnettuja luistelijoita nousi ennätyksiä rikkoen tuntemattomuudesta. Yksi asia tuli kuitenkin äkkiä selväksi; jotkut luistelijat pystyivät kuitenkin nopeasti sopeutumaan uusiin luistimiin koska mekaaninen muutos suosi heidän yksilöllistä tekniikkaansa. Toiset olivat vähemmän onnekkaita ollessaan kykenemättömiä käyttämään uusien luistinten tarjoamaa potentiaalia hyväkseen.

Klaps luistinten tuoma etu ei tule luistelijalle ilmaiseksi. Luistimen mahdollistama räjähtävä nilkan ojennus mahdollistaa pidemmän puristuksen joka vaatii luistelijalta enemmän tehoja kuin perinteisellä luistimella luisteltaessa. Klaps-luistimen tuoma etu on jyrkkä vastakohta kitkan tai ilmanvastuksen vähentämisestä aiheutuvaan nopeuden paranemiseen, jossa etu on ilman sopeutumista kaikkien 'käytettävissään' esimerkiksi käytettäessä aerodynaamisempaa kilpailuasua.